torstai 8. marraskuuta 2007

Sijoitusvinkki

Pahoinvointia on nyt tarjolla yllin kyllin.

Haluatko osakkaaksi?

Voit aloittaa pienillä sijoituksilla ja kasvattaa vähitellen salkkuasi pahan päivän varalle.
Tärkeintä on, että kokonaisuus on tarkkaan mietitty ja jokseenkin sairaalla pohjalla.
Salkkuun on myös hyvä varata jotain kättä pitempää, josta voi olla hyötyä yllättävissä ja varsinkin epätoivoisissa tilanteissa. Pahoinvointipilleri saattaa osoittautua hyväksi hankinnaksi siinä missä muutkin nieltävään muotoon puristetut myrkyt.
Todellista pelisilmää saattaa katastrofipörssin pyörteissä osoittaa pikkumeklarin rohkeus poiketa valtavirrasta ja luottaa omaan näkemykseensä niin maailman kuin ihmiskunnan suunnasta. Nokkelimmat näkevät missä kaiken pahan alku ja juuri on, joten he keskittävät kaiken tarmonsa tuottojen maksimointiin varsin kapealla sektorilla.
Laput silmillä kulkeminen ja muun elämän laiminlyönti ovat todennäköisimpiä polkuja suuriin saavutuksiin. Riski on suuri, mutta sen kohtaamalla voi lyhyessä ajassa moninkertaistaa itselleen kuuluvan inhmillisen pahan.
On syytä pitää kiinni kohtuuttomuudesta. Ihmisarvon voi aina mitata pahuudessa. Todelliset rikkauden lähteet ovat sisällä meissä kaikissa. Vaatii uskallusta ottaa käyttöön kaikki yksilöllinen ja epäinhimillinen pääoma.

maanantai 5. marraskuuta 2007

Grönlanti sulaa

"Pahalta näyttää, että vain viisi vuotta sitten tehdyt laskelmat ilmaston lämpenemisestä olivat liian toiveikkaita. Grönlannin ja Etelämantereen jäätiköiden nopea sulaminen kertovat yhä pahenevasta kierteestä, jota jatkossa kiihdyttää massiivisesti Siperian ikiroudan sulaminen ja sieltä vapautuva metaani."
http://hirvasnoro.blogspot.com/2006/04/grnlanti-sulaa-pelottavaa-vauhtia.html

lauantai 3. marraskuuta 2007

Sequenz

Dies irae, dies illa,
solvet saeclum in favilla,
teste David cum Sibylla.

Quantus tremor est futurus,
quando judex est venturus,
cuncta stricte discussurus.

lauantai 20. lokakuuta 2007

Todellisia tavoitteita - vaikeita valintoja

1. syrjäytynyt
2. köyhä
3. rikollinen
4. asunnoton
5. alkoholisti
6. narkomaani
7. prostituoitu
8. mielisairas
9. pedofiili
10. vanki
11. sotainvalidi
12. muu - mikä?

perjantai 19. lokakuuta 2007

Murphyn laki

"Jos jonkin asian voi tehdä monella tavalla ja näistä tavoista yksi johtaa onnettomuuteen, ennen pitkää joku tekee asian sillä tavalla."

perjantai 12. lokakuuta 2007

torstai 11. lokakuuta 2007

Negatiivisuus

"Ihminen on kuin pesusieni imien itseensä veden, jossa kelluu. Kuin huomaamatta omaksumme itseluottamuksen puutteen ja negatiivisen ajattelun vanhemmiltamme, koulusta ja yhteiskunnalta. Ympäristömme negatiivisuus ja pessimistisyys vaikuttaa meihin niin, että alamme uskoa omiin puutteisiimme ja kärsimyksen pyhyyteen. Tämän vuoksi muutumme vääjäämättömästi yhä negatiivisemmaksi. Kun olemme tarpeeksi kauan tällaisessa negatiivisessa, epäharmonisessa mielentilassa, alamme tietämättämme vastustaa onnellisuutta. Kulutamme kaiken energiamme negatiivisuuden ylläpitämiseen, ja siitä tulee meille elämäntapa, jota emme huomaa kyseenalaistaa. Tämä negatiivisuus, joka salaa hiipii elämäämme, on kaiken kärsimyksemme perussyy. Se työntää positiivisuuden ja onnellisuuden pois, mikä johtaa ajan myötä ahdistukseen, pahaan oloon ja jopa sairauksiin. Se rikkoo sielumme. Negatiivisuus vetää puoleensa lisää negatiivisuutta. Valitamme päivät päästään kuinka huonosti asiamme ovat, joten saamme lisää sitä samaa. Tämä edellinen lause kiteyttää sen, miksi niin usein saamme sitä mitä emme halua."
http://www.timoyla.com/random/negatiivisuus.html

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Murha itseteossa

Suomi kuuluu edelleen Euroopan synkimpään kärkeen, kun puhutaan nuorten miesten itsemurhista. Euroopan unionin tilastokeskuksen Eurostatin juuri julkaiseman tilaston mukaan 20–44-vuotiaista suomalaismiehistä itsemurhaan päätyi 100 000 asukasta kohden runsaat 43. Synkempiä lukuja löytyi vain Baltian maista. Tiedot oli kerätty vuosina 2001–2003.

Koko väestöä tarkasteltaessa tilanne ei ole kuitenkaan läheskään yhtä ankea: Suomi on itsemurhatilastoissa EU:n keskitasoa. Itsemurhaluvut ovat tasaisesti laskeneet vuodesta 1990, ja määrä on tippunut viidessätoista vuodessa kolmanneksen.

(http://www.hs.fi/tulosta/1135220740441)

tiistai 9. lokakuuta 2007

Kuolema olisi elämää parempi

"Miksi en syntynyt kuolleena, miksi en menehtynyt tultuani äidin kohdusta?
Miksi äitini polvet ottivat minut vastaan, miksi rinnat antoivat ravinnon?
Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa, nukkuisin, minulla olisi rauha.
Minä lepäisin kuninkaiden ja mahtimiesten seurassa, noiden, jotka ovat jättäneet jälkeensä muistomerkkejä, mahtavia raunioita.
Minä lepäisin ruhtinaitten seurassa, noiden, joilla oli kultaa, jotka täyttivät palatsinsa hopealla.
Niin kuin kuollut sikiö olisin poissa, maahan kaivettu ja olematon, niin kuin lapsi, joka ei päivänvaloa nähnyt.
Siellä pahantekijöitten raivo lakkaa ja itsensä uuvuksiin raataneet saavat levon, siellä pääsevät vangit vaivastaan, piiskurien huudot eivät enää heitä ahdista.
Yhtä ovat siellä pieni ja suuri, orja ja herrastaan vapaa."
(Job. 11-19)

maanantai 8. lokakuuta 2007

Helvetissä

"...Tyventyi silloin hiukan pelko multa,
mi pauhas sydämeni järvell´ äsken,
kun vietin kauhun yötä kaameata.

Mut niinkuin se, mi vielä huohottaen
mereltä päässyt juur´ on rantamalle
ja katsoo taapäin vettä vaarallista;

niin sielunikin, hädissänsä vielä,
taa kääntyi katsomahan paikkaa, joka
ei salli elää kenenkään. Kun olin

ruumistain väsynyttä virkistänyt,
taas nousin vuoren jylhän jyrkännettä
alemman aina lujaan lyöden jalan..."

(Dante: Jumalainen näytelmä/1. laulusta)

sunnuntai 7. lokakuuta 2007

Achdistus

Synkkiä ajatuksia:
Olen huono ihminen
Minulla on heikot geenit
Ahdistaa kaikki asiat
Kukaan ei välitä
Maailma on paha paikka
Jokainen päivä on liikaa
Ei ole mitään uutta auringon alla
Minua ei ymmärretä
Etsin totuutta, mutta löydän vain kärsimystä
En kelpaa mihinkään
Teen kaiken väärin
En saa mitään valmiiksi
Heikot eivät pärjää
Minulla on jatkuvasti tuskia
Masentaa vähän väliä
Olen yksin ja tulen jäämään yksin...